Impressioita

(Kirjoittanut Eero Suvilehto)

Ajeltiin Kimmon ohjastamana pikkubussilla pitkin keskistä Pohjanmaata, nuoruuteni maisemaa. Keskusteltiin lupsakkaasti kouluissa, kirjastoissa sekä kapakoissa yleisön, maailman ja itsemme kanssa. Kaukana oli vaino riita.

Ainoa kähäys sattui Ylivieskan kohdalla koskien sielun olemusta tai olemattomuutta. Riitapukareina toimivat Essi ja Lauri. Miia kuunteli runokorvat herkästi höröllään. Kimmo ja Tuomo yrittivät pysyä puolueettomalla maaperällä ja minäkin strategisesti sivussa. Yritin vain rauhoittaa tilannetta sillä faktalla, ettei ihmisen halkaiseminen sieluun ja ruumiiseen - tai mieheksi ja naiseksi - ollut meidän vikamme vaan Platonin ja hänen kreikkalaisten kirvesmiestensä juoni.

Pauliina kuitenkin katkesi naurusta siihen pisteeseen saakka, että hänet piti koota ja elvyttää. Tilanne laukesi, ja lähdimme kohti Oulaisten kirjastoa.

Väsyneinä mutta unissakävijän runollisella tarkkuudella saavuimme vihdoin Raaheen ja seuraavana aamuna Liminkaan. Essi jäi sinne ihmettelemään kotijokensa kadonneita jäitä. Ja tuli haikea olo.

Kuvia viimeiseltä päivältä

Tuomon selkä ja Laurin takaraivo.

Pyöreän pöydän puhetta

Ihmiset katselivat kirjoja.

Eero Suvilehto

 

Kuvatekstit: Pauliina Vanhatalo ja Lauri Ahtinen

Piirrokset: Lauri Ahtinen

Viimeinen tilaisuus esittää itseään

(kirjoittanut Miia Paani)
Raahen kirkko on remontissa. Hovinarri on hieno, eikä kukaan laita sitä remonttiin. Yleisöä on, ja he kuuntelevat kapinoimatta. Me puhumme, kun Tuomo Heikkinen käskee.

Tämä on viimeinen päivä, viimeinen tilaisuus. Tunne on väsynyt ja latautunut. En muista kertoa, että olen Raahesta, vaikka halaan kahta opettajaani, vaikka siskoni on tullut tänne. Minä esitän itseäni.

Päivällä olimme Oulaisissa. Essi Kummu löysi kuulijasta hengenheimolaisen, mutta tilaisuus loppui. Tämä ilta loppuu. Liian pian. Voisin kuulla Tuomo Heikkisen Berliini-runomusiikkiesityksen toisenkin kerran.

Maanantaina on arki. Ouluun osaa ilman navigaattoria. Ja omaan sänkyyn.

Kuvia, kolmas päivä

Lukiolaiset ovat otollisia kuulijoita. Ne reagoivat.

"Mitä, oonko mää teitä vastaan," kommentoi Tuomo tätä asetelmaa.

Jos yleisöä on liian vähän, voi hämmennystään

purkaa piirtämällä vieruskavereiden tunneilmaston, todistusaineistoksi.

Tämän piirrettyäni surin.

Kuvatekstit: Essi Kummu

Piirrokset: Essi Kummu

Onko yleisökysymyksiä?

(päivittänyt Essi Kummu) "Joo mulla on."
Se on ylärivissä. Mies, arviolta 40-50, harmaatukka, veikatenkin opettaja: "No sitä mää vaan, että miten kun te ette oo mitään julkkiksia, että miten kun ette oo saaneet mitään merkittäviä kirjallisuuspalkintoja, niin miltä se niinkö tuntuu?"
Olemme Nivalan lukiolla. Opiskelijoita on kuuntelemassa arviolta vajaa sata. Jossain vaiheessa rehtori on kysynyt, haluavatko kyytiläiset lähteä bussiin.
Se meni jo, sanoo joku poika keskiriviltä.
Me katselemme paneelissa toisiamme silmiin. Päivitän tätä blogikirjoitusta Ylivieskan Käenpesä-hotellin baarissa.

Kirjallisuudessa pidän tärkeänä merkittäviä taukoja, poissaoloja, ellipsejä, nielaisuja, aukkoja.

Jätettäköön harmaatukan hyväksi tähän sellainen. Joku laulaa selkäni takana karaokea, sen sanat: "Kun en jaksa enempää/niin hän saa...puu katsomaan/voin nähdä pimeyden/..vain tahtoo unohtaa.../taas yksin vietän tämän perjantain/...rakkautta vain."  
Sentään seuranani ovat nämä kirjailijat. Ylivieskan Akustiikkatalon keikkamme päättyi juuri. Siellä kuulijoita oli yhteensä kahdeksan.
Akustiikka, luvatusti, oli loistava. Lauloimme Pauliinan kanssa ennen keikkaa virttä mikrofoniin. Yleisö odotteli oven takana.
Tule kanssamme Herra Jeesus.
Sitä kaksi, kolme säkeistöä.
Se oli hyvä hetki, joitakin ihmisiä voi rakastaa.
Väliajalla pidimme kriisipalaverin ilman Eeroa. Siellä kuultiin joitakin Sarasvuomaisia palopuheita jaksamisesta ja Tämän Työn Tarkoituksesta ja siitä, että se tehdään, mikä on luvattu. Jotkut ammatit ovat julkisia.

Sanon, että ei käy kateeksi keikkamuusikoita.

Ensi viikolla Ylivieskan Käenpesässä musisoi Antti Tuisku.
Hänelle sanon, vilpittömästi.


Vilpittömästi, Antti.




Siunausta.

Toisen päivän kuvia

Kirjastonjohtaja Sari Seitajärvi sai pyytää ottamaan tuolin mukaan täyteen saliin.

Nivalassa oli pieni, mutta intensiivinen kuulijakunta.

Varpu Vilkuna liittyi joukkoomme Nivalassa.

Lauri Ahtisella on valkean paperin kammo, joten hän täyttää tekstejä.

Kuvatekstit: Miia Paani

Nosteen toinen päivä

(kirjoittaja Lauri Ahtinen)

Kohtaus alkaa siitä että läänintaiteilija Heikkinen laulaa karaokea. Tuomo kehuu huonouttaan ja kertoo, ettei elämä ole lainkaan vakavaa. Tätä hän käyttää oikeutuksenaan laulaa.

Slobodan Milosevic tuomittiin rikoksista ihmisyyttä vastaan. Tuomo Heikkistä ei.

Nosteen toinen päivä alkoi aamupalalla ja jatkui lounaalla. Tunnelmakuvaukset ovat inhottavia, mutta sen verran voin mainita että meininki oli täysin joviaalia. Päivän ensimmäinen keikka Haapaveden kirjastossa oli letkeä ja muutenkin luonteva. Essi ei enää koskaan halua vastata kysymyksiin e-kirjoista. Voidaan kuitenkin todeta, että emme hyväksy niitä missään nimessä. (ironiaa)

Illan keikka Nivalan kirjastossa oli tiivis mutta vähäyleisöinen. Rakastavassa ilmapiirissä yllettiin raikkaisiin esiintymisiin, rakkauden voima oli läsnä. Tai ainakin joitakin tunteita jota en osannut tunnistaa. Nimesin ne rakkaudeksi. Luin sarjakuvia tyttärestäni ja liikutuin.

Tuomon karaokebiisi oli muuten Viikatteen pohjoista viljaa. Hänellä ei ole syytä pahemmin hävetä.

Laurin muistiinpanoja ensimmäisestä päivästä

Kärsämäen Jones Bar

suuri ilo vei voiton

luomisen tuskasta

Tuomon hihasta heijastui ihmisyyden hyvyys

samalla kun Essi puhui elämän kauneudesta 

Kärsämäki Rock City

Dark Funeral (zum beispiel)

Kuvatekstit: Lauri Ahtinen

Piippolan käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksella

Piippolan käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksella oli lähes täysi sali kuulijoita.

Paneelin keskustelijat välillä vakavana.

Ja kauppakin kävi.

Kuvatekstit: Kimmo Suortamo

Noste - ensimmäinen kirjoitus

[Huom! Tämän blogimerkinnän on kirjoittanut kirjailija Pauliina Vanhatalo]

Ensimmäisen päivän purkua motellin aulassa. Missä me ollaan oltu?

LAURI: Pauliina kompensoi väsymystään blogin kirjoittamiseen.

Piippolassa. Kärsämäellä. Piippolassa oli eloisa, vilkas ja reagoiva keskustelu. Oli sanottavaa, ja sanottavaa toisten sanomisista. Ehdittiin käydä läpi kirjailijan työn yhdistäminen perhe-elämään, e-kirja sekä lukea jostakin syytä eroottispainotteisia tekstinäytteitä. Tein parhaani tasapainottaakseni kokonaisuutta lukemalla katkelman työvoimaneuvonnasta.

Bussin kyyti on tasainen. Jostakin syystä meillä ei ole vieläkään vakipaikkoja. Olisin luullut, että olisi. Tämä ei varmaan ole tärkeää.

LAURI: Mä oon oppinut, että Miia tykkää simpukkapuhelimista. Se on ostanut niitä varastoon.

Kärsämäellä oltiin väsyneitä ja pahalla tuulella kunnes saatiin ruokaa. Sitten oltiin virkeämpiä ja hyvällä tuulella. On se ihminen biologinen olento. Hyvää pizzaa. Joku tilasi ilman oliiveja ja puolella juustolla, toinen otti ne oliivit ja tuplajuustot. Tämäkään ei varmaan ole tärkeää.

Kärsämäen Jones-baarin taustalla projektori näytti kanin kuvaa. Se oli alaviite keskusteluun.

Hyvä tunnelma. Tuntuu kuin olisi tehty pitkäkin päivä.

No, kollegat, mitä päivästä jäi mieleen?

TUOMO: Hyvä startti kiertueelle. Sisällöllisesti erityisen antoisat keskustelut.

MIIA: Ihmisten kohtaaminen näillä kiertuepaikkakunnilla.

LAURI: Ei ole sellainen pelon ja jännittämisen meininki. Ei sellasta ittensä vähättelemistä.

EERO: On ollut aika vapautunut ilmapiiri. Ihmiset on uskaltaneet ilmaista itseään.

KIMMO: Saavutus sinänsä, että Haapajärveltä asti tulee porukkaa kuuntelemaan.

Essi ei sano mitään kun Essi nukkuu jo, toivottavasti hyvin.

Kiittää ja kumartaa
Pauliina