perjantai 8. huhtikuuta 2011

Onko yleisökysymyksiä?

(päivittänyt Essi Kummu) "Joo mulla on."
Se on ylärivissä. Mies, arviolta 40-50, harmaatukka, veikatenkin opettaja: "No sitä mää vaan, että miten kun te ette oo mitään julkkiksia, että miten kun ette oo saaneet mitään merkittäviä kirjallisuuspalkintoja, niin miltä se niinkö tuntuu?"
Olemme Nivalan lukiolla. Opiskelijoita on kuuntelemassa arviolta vajaa sata. Jossain vaiheessa rehtori on kysynyt, haluavatko kyytiläiset lähteä bussiin.
Se meni jo, sanoo joku poika keskiriviltä.
Me katselemme paneelissa toisiamme silmiin. Päivitän tätä blogikirjoitusta Ylivieskan Käenpesä-hotellin baarissa.

Kirjallisuudessa pidän tärkeänä merkittäviä taukoja, poissaoloja, ellipsejä, nielaisuja, aukkoja.

Jätettäköön harmaatukan hyväksi tähän sellainen. Joku laulaa selkäni takana karaokea, sen sanat: "Kun en jaksa enempää/niin hän saa...puu katsomaan/voin nähdä pimeyden/..vain tahtoo unohtaa.../taas yksin vietän tämän perjantain/...rakkautta vain."  
Sentään seuranani ovat nämä kirjailijat. Ylivieskan Akustiikkatalon keikkamme päättyi juuri. Siellä kuulijoita oli yhteensä kahdeksan.
Akustiikka, luvatusti, oli loistava. Lauloimme Pauliinan kanssa ennen keikkaa virttä mikrofoniin. Yleisö odotteli oven takana.
Tule kanssamme Herra Jeesus.
Sitä kaksi, kolme säkeistöä.
Se oli hyvä hetki, joitakin ihmisiä voi rakastaa.
Väliajalla pidimme kriisipalaverin ilman Eeroa. Siellä kuultiin joitakin Sarasvuomaisia palopuheita jaksamisesta ja Tämän Työn Tarkoituksesta ja siitä, että se tehdään, mikä on luvattu. Jotkut ammatit ovat julkisia.

Sanon, että ei käy kateeksi keikkamuusikoita.

Ensi viikolla Ylivieskan Käenpesässä musisoi Antti Tuisku.
Hänelle sanon, vilpittömästi.


Vilpittömästi, Antti.




Siunausta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti